14.6.2013

Reippailijahemuli

Kolmannen vuoden syksy oli varsin tuottoisa, koska silloin oli hallussa monenlaista tekniikkaa ja tyyliä, ja halua tehdä mahdollisimman paljon itselle ja toisille. Tämän repun väsäsin itselle. Reppu oli mainio harjoitus tereen ompelusta ja isomman työn kokoamisesta.

Oli kierolla tavalla hauskaa miettiä mikä osa pitää ommella missäkin järjestyksessä. Sellaisella kieroudella, jota tunnen piirtäessä kaavojen tuhansia viivoja..

Läppien soljissa on jekut käytettävyyden helpottamiseksi. Taskun soljet kiinnittyvät oikeasti neppareilla ja läpän soljen takana piileksii sammakkolukko. Solkitäppiin tikkasin lehtiä muistuttavia viivoja.


Musta nahka oli mukavan ohutta, ja vuoriksi laitoin petroolinsinistä puuvillakangasta. Reppu ei paina tyhjänä turhan paljoa. Hihnoista jäi hitusen liian kapeat, sillä kun reppu on sullottu täyteen jumppavaatteita, kantaminen alkaa tuntua ikävältä jossain vaiheessa. Seuraavalla kerralla osaan paremmin, ja näihin hihnoihin voin vielä helposti ommella lisävahviketta.

Tykkään noista harmaista terenauhoista. Niitäkin mietin pitkään että voinko yhdistää tummanharmaan haljaksen mustaan pintanahkaan! Pikkujuttuja suunnittelee ja harkitsee pitkään, ja yleensä on kannattanut valita se epätavallisempi vaihtoehto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti